SVKn tiedote: Haamukalastuksen saaliista ei täytettä joulupöytään   (Julkaistu: 18.12.2015 18:29)

SVK%20tavuviiva%20Logo%20MV

TIEDOTE 18.12.2015

 

HAAMUKALASTUKSEN SAALIISTA EI TÄYTETTÄ JOULUPÖYTÄÄN

 

Talvikalastuskausi lyhenee vuosi vuodelta molemmista päistä. Ensijäiden viivästyminen on kalastajille tuskallista aikaa, sillä moni haluaa itse pyytää joulukalansa. Jäille menemistä on kuitenkin odotettava niin kauan, ettei niiden kantavuutta tarvitse epäillä. Varsinkin jään alle viritettävien pyydyksien kanssa tulee olla maltillinen, mikäli sääennusteet lupaavat lauhtuvia kelejä. Ennenaikaisesti jään alle viritetyt talvipyydykset katoavat ensijäiden sulaessa kalastajan ulottumattomiin, mutta jatkavat aavemaista kalojen pyytämistä jopa vuosien ajan.

 

Talvikalastajien malttia kysytään tänäkin talvena ankarasti. Kantavia jäitä löytyy vasta Lapista, joskin sielläkin jäät ovat selvästi pitkän ajan keskiarvoa ohuempia. Eteläisemmässä Suomessa ensijäitä edelleen odotellaan, eivätkä joulun yli yltävät sääennusteet anna lupauksia paremmasta.  
”Jäille mielivien kalastajien oman turvallisuuden sekä heidän perheenjäseniensä mielenrauhan varmistamiseksi on talvikalastuskauden aloitusta syytä siirtää tuonnemmaksi”, muistuttaa Olli Saari Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä.

 

Entistä tavallisemmin ensijäät tulevat ja menevät useamman kerran ennen kiinteän jääkannen syntymistä. Se on ongelmallista erityisesti talvipyydyksien käyttäjille, jotka pyrkivät viemään verkot kalapaikoille mahdollisimman pian. Takasyksyn lämpimät kelit voivat sulattaa ensijäät kokonaan ja yllättää pitkään pyydysten kokemisväliin tottuneet kalastajat. Siksi sääennusteita ja jäätilanteen kehittymistä on seurattava tarkasti. Pyydykset on korjattava talteen, kun jäillä voi vielä turvallisesti kulkea. Mikäli jäiden sulaminen kuitenkin pääsee yllättämään, ei pyydyksiä pidä henkensä kaupalla pelastaa.

 

Haamukalastus (eng. ghost fishing) tarkoittaa kalastajilta karanneiden pyydysten pyynnin jatkumista itsekseen. Valtamerillä ongelma on merkittävä, sillä vahvarakenteiset verkkopyydykset jatkavat tuhojaan vuosikausia. Yhtälailla seuraukset ovat samat Suomessa, missä jo muutamien verkkojen jadat voivat pienissä vesistöissä salakavalasti pyytää talvimonttuun kerääntyneet kuhat tai entuudestaan harvalukuiset uhanalaiset lohikalat. Vesistöön jääneet pyydykset ovat paitsi todennäköinen kalojen surma, myös vaaraksi muille vesillä ja vesissä liikkuville.

 

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö toivottaa kaikille kalastajille hyvää joulua ja malttia talvipyyntiin.

 

Lisätietoja:

Järjestöpäällikkö Olli Saari, puh. 050 339 4660, olli.saari@vapaa-ajankalastaja.fi

 

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 530 seurassa toimii yhteensä noin 43 000 kalastuksen harrastajaa.

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Jaana Vetikko

tiedottaja

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Vanha talvitie 2-6 A 11

00580 Helsinki

p. + 358 50 525 7806

jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi

www.vapaa-ajankalastaja.fi

www.kalajuttu.com


« Takaisin

 
 

Ajankohtaista
02.12.2019 17:19 Tulorekisteriin ilmoittamiseen muutoksia pienille toimijoille vuonna 2020 Lisää >>
20.11.2019 11:42 SVKn tiedote: Olli Saari siirtyy Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön toiminnanjohtajaksi Lisää >>
19.11.2019 19:32 SM-pilkki 2020 Kuopio pipot tulivat ennakkovaraukseen !! Lisää >>
19.11.2019 18:46 Kutsu nuorisovetäjien koulutukseen 18.-19.1.2020 Lisää >>

 

 

 

 

©2019 Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri - MMD Networks Oy