Kansallisvedet vaarassa   (Julkaistu: 28.02.2016 12:44)

Kansallisvedet vaarassa metsähallituslain uudistuksessa

 

WWF ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö pelkäävät metsähallituslain uudistuksen vaarantavan luonto- ja virkistysarvot valtion omistamilla vesialueilla. Nykymuodossaan lakiesitys mahdollistaisi yleisten vesialueiden ottamisen talouskäyttöön entistä helpommin.

 

Tällä hetkellä Metsähallitus, joka hallinnoi valtion omistamia metsä- ja vesialueita, on jaettu kahteen eri tulosalueeseen. Toisen tehtävänä on tuottaa taloudellista voittoa, toisen ei. Valtion yleisten vesialueiden hallinta on kuulunut tähän asti jälkimmäisen tulosalueen, eli Metsähallituksen luontopalvelujen, vastuulle.

 

”Metsähallituslain luonnoksessa ehdotetaan, että miljoonia hehtaareita yleisiä vesialueita siirretään pois luontopalvelujen hallinnasta. Toteutuessaan tämä vaarantaisi vakavasti yhteisten vesiemme luontoarvot. Tietämys vedenalaisen luonnon arvoista ja suojelualueverkoston puutteista kasvaa jatkuvasti, ja meriluonnon suojelun edistäminen on helpointa juuri valtion yleisvesillä”, WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

 

Luontopalveluilta siirrettäväksi kaavailtaville vesialueille ei asetettaisi tässä vaiheessa välttämättä suoria tuottovaatimuksia. Silti huoleen on järjestöjen mielestä aihetta, sillä jatkossa alueet voitaisiin ottaa nykyistä helpommin talouskäyttöön. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi soranottoa.

”Metsähallituksen toimet vaikuttavat merkittävästi vapaa-ajankalastukseen, joka on noin 1,5 miljoonan suomalaisen suosima luontoharrastus. Yleiset vesialueet on säilytettävä osana Metsähallituksen luontopalvelujen toimintaa ja luontopalvelujen taseessa, jotta virkistysmahdollisuudet voidaan taata jatkossakin kaikelle kansalle”, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä sanoo.

 

Poliitikot ja virkamiehet ovat perustelleet metsähallituslain uudistusta niin sanotuilla kilpailuneutraliteettivaatimuksilla, jotka ovat EU:n määräämiä.

”Näiltä perustelulta puuttuu pohja. Kukaan ei ole vaatimassa Suomea siirtämään alueita pois luontopalveluiden hallinnasta. Järjestöille tai kansalaisille ei ole myöskään ole kerrottu, miksi tällaista nyt ehdotetaan”, Jari Luukkonen sanoo.

 

Metsähallituslakia käsitellään tänä keväänä eduskunnassa.

 

Lisätietoja:

Suojelujohtaja Jari Luukkonen, WWF Suomi, 040 585 0020, jari.luukkonen@wwf.fi
Toiminnanjohtaja Ilkka Mäkelä, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö, 050 309 7204, ilkka.makela@vapaa-ajankalastaja.fi


« Takaisin

 
 

Ajankohtaista
09.06.2020 15:51 SVKn tiedote: Uusi Kalastajan kuuma linja ratkoo kansalaisten kalastuspulmia - Tutkimus: Harrastuksen esteenä myös tiedon puute Lisää >>
07.06.2020 20:20 Kyöstin muistolle Lisää >>
07.06.2020 20:14 Kesän kisat 2020 Lisää >>
01.06.2020 17:52 SVKn seurakirje 2-2020 Lisää >>
29.05.2020 13:36 Päivitetty ohjeistus koskien kalastusharrastustoiminnan järjestämistä Lisää >>
25.05.2020 19:11 SVKn yhteistiedote: Vapapäivä-kalastustapahtuma järjestetään 5. syyskuuta Lisää >>

 

 

 

 

©2020 Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri - MMD Networks Oy