Taitava ravustaja syötittää merran särjillä   (Julkaistu: 18.07.2016 21:44)

 

 

TIEDOTE 18.7.2016

 

Taitava ravustaja syötittää merran särjellä

Ravustuskausi käynnistyy torstaina 21.7. kello 12. Luonnonvarakeskus ennustaa hyvää ravustuskautta, sillä lämmin alkukesä sai vauhtia rapujen kuorenvaihtoon. Ravut ovat ennättäneet vaihtaa kuorensa ja liikkuvat mertoihin jo heti kauden alusta pitäen.

Kauan on aikaa tarinoista, jolloin kissan sanottiin olevan paras ravunsyötti sitkeytensä takia. Ammattiravustajat sekä koeravustajat ovat vuosien saatossa saaneet selville syötit, joita rapu suosii. Pääosin kasveja ja hyönteisen toukkia syövät ravut ovat erityisen mieltyneitä tuoreeseen kalaan, jos sellainen herkkupala eteen tarjotaan. Erityisesti särki sekä muut särjen sukuiset kalat maistuvat ravulle. Syötti ei saa olla pilaantunutta, vaan tuore samasta järvestä pyydetty syötti tai pakastettu kala houkuttelee saksiniekan mertaan. Mikäli kalaa ei ole saatavilla, niin hätätapauksessa liha tai broilerin palakin maistuu ravuille.

Rapukauppa ammattilaisille

Vuoden alusta voimaan tullut uusi kalastuslaki toi muutoksia rapukauppaan. Pienimuotoinen rapukauppa suoraan kuluttajille on edelleen sallittua. Mikäli myyntimäärä kasvaa yli 300 kappaleen tai ravut myydään muulle kuin loppukuluttajalle, myyjän tulee rekisteröityä kaupalliseksi kalastajaksi ELY-keskuksessa.

Ravusta harkiten

Vastuullinen ravustaja ei levitä rapuruttoa. Helpoiten rutto siirtyy desinfioimattomien rapumertojen tai luvattomien rapuistutusten seurauksena. Tulee myös ottaa huomioon, että väliaikaiset sumputukset vieraassa vesistössä tai muualta pyydetyt syötit levittävät ruttoitiöitä. Syöttien pakastaminen tai mertojen kuivaaminen esimerkiksi saunassa riittää hävittämään ruttoitiöt.

Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa. Lisäksi 18-64-vuotiaiden on lunastettava kalastonhoitomaksu, jonka voi lunastaa netissäwww.eraluvat.fi
Ravulla ei ole kalastusasetuksen määräämää alamittaa, mutta monin paikoin kalastusalueet ovat asettaneet 10 sentin alamitan.

 

 

Oheinen kuva on käytettävissä vapaasti uutisen yhteydessä. Kuva: Janne Rautanen, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.

 

Lisätietoja:

kalatalouskonsulentti Janne Rautanen puh. 0400 946 968, s-posti: janne.rautanen(at)vapaa-ajankalastaja.fi

 


Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 520 seurassa toimii yhteensä noin 42 000 kalastuksen harrastajaa.

 

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Jaana Vetikko

tiedottaja

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Vanha talvitie 2-6 A 11

00580 Helsinki

p. + 358 50 525 7806

jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi
 

www.vapaa-ajankalastaja.fi

www.vapaa-ajankalastajalehti.fi

www.ottiopas.fi

www.fisuun.fi

 


« Takaisin

 
 

Ajankohtaista
11.12.2019 19:20 SVKn seurakirje 4-2019 Lisää >>
02.12.2019 17:19 Tulorekisteriin ilmoittamiseen muutoksia pienille toimijoille vuonna 2020 Lisää >>
20.11.2019 11:42 SVKn tiedote: Olli Saari siirtyy Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön toiminnanjohtajaksi Lisää >>
19.11.2019 19:32 SM-pilkki 2020 Kuopio pipot tulivat ennakkovaraukseen !! Lisää >>
19.11.2019 18:46 Kutsu nuorisovetäjien koulutukseen 18.-19.1.2020 Lisää >>

 

 

 

 

©2019 Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri - MMD Networks Oy