Onginnan Suomen mestaruudet Kimolan kanavalla   (Julkaistu: 08.08.2016 18:06)

 

 

Onginnan Suomen mestaruudet ratkottiin Kimolan kanavalla
Iitin Kalamiesten Tuomo Rakkola oli ylivoimainen

 

Eilen Kimolan kanavalla kisattu SM-onki houkutteli paikalle yli 800 onginnan taituria. Kanava tunnetaan haasteellisena kalapaikkana ja grammapeliksihän se tälläkin kertaa meni. Sarjavoittajat erottuivat kuitenkin kanssakilpailijoistaan ja onnistuivat repäisemään sen pienen, mutta ratkaisevan eron muihin nähden.

 

On kulunut seitsemän vuotta siitä, kun Kimolan kanava viimeksi toimi SM-ongen kisanäyttämönä. Silloinkaan ei juhlittu suurtuloksilla ja sama meno näytti jatkuvan nytkin, yhdellä poikkeuksella. Miesveteraanisarjan voittanut Tuomo Rakkola onnistui kiskomaan häikäisevän 6,5 kilon saaliin kanavan tummasta vedestä. Pelkillä pikkukaloilla temppu ei olisi onnistunut, mutta muutama bonuskala lahnan ja suutarin muodossa takasi Iitin Kalamiehiä edustaneelle Tuomolle makean voiton. 
Nuorten alle 12-vuotiaiden sarjassa nähtiin korkeimmalla korokkeella tutut kasvot. Pohjois-Karjalan Urheilukalastajien Iida Issakainen todisti sarjavoitollaan, että onkiminen on hallussa siinä missä pilkkiminenkin. Aikaisemmin tänä vuonna mm. Pohjoismaiden Pilkkimestaruuden voittanut Iida jatkaa siis kultamitalien kahmimista kesälajeissakin.

 

Alle 15-vuotiaiden voitto meni Vaajakosken Koukun ja Paukun Aapo Kukolle ja alle 19-vuotiaiden Lauri Nummelalle Uudenkaupungin Kalaveikoista. Paras miehistä oli Myyrmäen Kalamiehiä edustanut Hemmo Männistö ja naisista Tiina Vuorinen Kiskon Kalakerhosta. Naisveteraanien kultamitalin nappasi Ensi Aikio Saarijärven Kairasta.

Kilpailun järjestäjät saivat arvovaltaista apua palkintoseremoniaan, kun kansanedustaja ja SVK:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari tarjoutui tehtävään. Puheessaan Skinnari puhui vapaa-ajankalastuksesta hienona harrastuksena ja korosti Kimolan kanavan tärkeyttä nyt ja myös tulevaisuudessa.

 

Oheiset kuvat ovat vapaasti käytettävissä uutisen yhteydessä. Kuvat: Marcus Wikström, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö.

 

SM-ongen tulokset: http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/files/Tulokset/SMonki_2016_TULOKSET.xls.

 

 

Lisätietoja:
SM-ongen kilpailunjohtaja Veikko Karinkanta, p. 040 132 5774
SVK:n kalatalouskonsulentti Marcus Wikström p. 045 110 2126

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 520 seurassa toimii yhteensä noin 43 000 kalastuksen harrastajaa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Jaana Vetikko

tiedottaja

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Vanha talvitie 2-6 A 11

00580 Helsinki

p. + 358 50 525 7806

jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi
 

www.vapaa-ajankalastaja.fi

www.vapaa-ajankalastajalehti.fi

www.ottiopas.fi

www.fisuun.fi

 

 


« Takaisin

 
 

Ajankohtaista
09.06.2020 15:51 SVKn tiedote: Uusi Kalastajan kuuma linja ratkoo kansalaisten kalastuspulmia - Tutkimus: Harrastuksen esteenä myös tiedon puute Lisää >>
07.06.2020 20:20 Kyöstin muistolle Lisää >>
07.06.2020 20:14 Kesän kisat 2020 Lisää >>
01.06.2020 17:52 SVKn seurakirje 2-2020 Lisää >>
29.05.2020 13:36 Päivitetty ohjeistus koskien kalastusharrastustoiminnan järjestämistä Lisää >>
25.05.2020 19:11 SVKn yhteistiedote: Vapapäivä-kalastustapahtuma järjestetään 5. syyskuuta Lisää >>

 

 

 

 

©2020 Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri - MMD Networks Oy