SVKn tiedote: Onginnan Suomen mestaruuksista kilpaili 550 onkijaa   (Julkaistu: 06.08.2018 14:43)

 

 

 

 

TIEDOTE 6.8.2018

Julkaistavissa heti

 

Onginnan Suomen mestaruuksista kilpaili 550 onkijaa

 

Saimaan kanavalla eilen sunnuntaina järjestettyyn SM-onkeen osallistui noin 550 kilpailijaa. Kalastollisesti monipuolinen vesistö näytti kilpailijoille taas haasteellisen puolensa ja mitalisijoista käytiin useammassa sarjassa grammataistoa.

Saimaan kanavalla on kisattu monen monta SM-onkea, viimeksi vuonna 2015. Vesistö tunnetaan haasteellisena kisapaikkana, mutta esteettömät onkipaikat ja pitkät rantaviivat ovat tehneet siitä kestosuosikin onkikisojen järjestäjien keskuudessa. Kalaston osalta kanava on varsin monipuolinen. Kilpailija joutuukin tarkasti harkitsemaan, lähteekö yrittämään esimerkiksi runsasta mutta pienikokoista salakkaa, vai tähtääkö isokokoiseen mutta kenties säikkyyn lahnaan.

Kisassa nähtiin monenlaisia taktiikoita, ja saalistakin nousi. Aamuinen vesisade vaihtui pikkuhiljaa tuttuun helteeseen ja kelin muutos vaikutti todennäköisesti myös kalantuloon.

Nuorten alle 12-vuotiaiden sarjan voitti Nummi-Pusulan Kalaseuraa edustanut Lauri Åman. Toiseksi tuli Viitasaaren Kalakavereiden Sanni Niskanen ja kolmannen sijan nappasi Niina Kervinen Iisalmen Pilkkijöistä.

Alle 15-vuotiaiden sarjassa korkeimmalle korokkeelle nousi Leevi Pippuri Rääkkylän Kalakerhosta. Alle 19-vuotiaiden sarjan voitto meni Kiskon Kalakerhoa edustaneelle Jere Saariselle. Miehissä kullan arvoisesti onki Nolohtan Marko Vepsäläinen. Miesveteraanien sarjan voitti Elimäen Kalamiesten Pentti Lindqvist. Naisten sarjan kultamitalin nappasi Lakeuden Urheilukalastajien Tarja Huhtala ja naisveteraaneista paras oli Eija Sundell Vihdin Kalastusseurasta.

Lisää kilpailutuloksia osoitteessa http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/tulokset/.

 

 

 

Lisätietoja:

SM-ongen kilpailujohtaja Tapio Tapaninen, p. 0400 744 637
SVK:n kalatalousasiantuntija Marcus Wikström p. 045 110 2126


Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 
(SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 513 seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.

 

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Jaana Vetikko

tiedottaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

puh. +358 50 525 7806

jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi

 

www.vapaa-ajankalastaja.fi
www.vapaa-ajankalastajalehti.fi

www.fisuun.fi

www.ottiopas.fi


« Takaisin
Ajankohtaista
12.09.2018 19:42 SVK Seurakirje 3/2018 Lisää >>
10.09.2018 19:26 Pohjois-Savon Vuoden Kalamies 2018 Matti Herd Lisää >>
07.09.2018 14:36 Kutsu valtakunnalliseen Nuoriso-Ohjaaja ja Nuori Vetäjä-koulutukseen Lisää >>
28.08.2018 16:15 Tulevia kokouksia merkittäväksi kalenteriin Lisää >>
06.07.2018 14:48 Kilpaongen ja laituripilkkicupin tulevat osakilpailut Lisää >>
17.06.2018 20:36 Jäsenetu vapaa-ajankalastajille If Turvakaupan paukkuliivikampanjassa Lisää >>

 

 

 

 

 

©2018 Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri - Kotisivukonkarit (MMD Networks Oy)