SVKn tiedote: Joulukuusilla vahvistetaan kalakantoja   (Julkaistu: 01.01.2019 11:34)

SVK%20tavuviiva%20Logo%20MV

 

TIEDOTE 31.12.2018

Julkaistavissa heti

 

JOULUKUUSILLA VAHVISTETAAN KALAKANTOJA

Vapaa-ajankalastajat järjestävät taas tulevana loppiaisviikonloppuna turotapahtumia, joissa lasketaan suuri määrä joulukuusia veteen kalojen kutualustoiksi. Turoja tarvitaan korvaamaan rantarakentamisen myötä hävinneitä kutupaikkoja. Vaasassa joulukuusia upotetaan jään alle jo kolmantena loppiaisena peräkkäin ja Kokkolassa on toista kertaa.

 

Joulu päättyy loppiaiseen. Silloin riisutaan joulukuusi koristeista ja viedään se ulos. Kokkolassa ja Vaasassa voi joulukuusen tulevana loppiaisena tuoda jäälle, jossa se upotetaan ahventen ja muiden kalojen kututuroksi. Keväällä jäiden lähdettyä kalat kutevat veteen laskettujen kuusien oksille, jotka ovat erinomainen alusta mädin kehittymiselle. Kalanpoikasten kuoriuduttua kuuset toimivat niiden suojapaikkana ja ne keräävät ympärilleen poikasille sopivaa ravintoa.

Turotapahtumien avulla luodaan kaloille sopivia lisääntymispaikkoja sinne, mistä ne ovat rantarakentamisen ja ruoppausten myötä hävinneet. Suurin tarve kututuroille on kaupunkien ja taajamien rantavesissä. Ympäristöministeriön vuonna 2006 julkaiseman raportin mukaan on rakennettujen rantojen osuus useissa maamme kaupungeissa jopa 70 prosenttia tai enemmän.

Kokkolan turotapahtuma järjestetään lauantaina 5.1. Paikkana on Friisin saari, eli Isokari. Mukana järjestelyissä on paikallinen kalastusseura Specimen Finland.
Vaasassa turoja tehdään sunnuntaina 6.1. Tapahtumapaikka sijaitsee Onkilahden Palosaaren puoleisella rannalla. Apuna kuusien upottamisessa on Vaasan Urheilukalastajien ja Pilk Kingsin väkeä.

Molemmat tapahtumat järjestetään klo 10-14.


 

Lisätietoja: Kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju, puh. 045 113 3050

Lisäää aiheesta: https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen/kututurot/
Video turojen upottamisesta: https://youtu.be/0WsJRzNc36I
Lyhyt video turojen upottamisesta: https://youtu.be/hfd-X-TPLGA

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 513 seurassa toimii yhteensä noin 40 000 kalastuksen harrastajaa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

 

Jaana Vetikko

tiedottaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

puh. +358 50 525 7806

jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi

 

www.vapaa-ajankalastaja.fi
www.vapaa-ajankalastajalehti.fi

www.fisuun.fi

www.ottiopas.fi

 

 
 
 

 
 

 

 


« Takaisin

 
 

Ajankohtaista
04.11.2019 15:15 SVKn yhteistiedote: Kalastonhoitomaksun 2020 voi nyt lunastaa vaikka isälle lahjaksi Lisää >>
24.10.2019 16:45 SVKn tiedote: Vapaa-ajankalastajat haastaa kunnat perustamaan haukitehtaita Lisää >>
18.10.2019 08:34 SVK:n seurakirje 3-2019 Lisää >>

 

 

 

 

©2019 Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri - MMD Networks Oy