SVKn seurakirje 2-2018   (Julkaistu: 01.06.2018 18:31)

 

 

SVK%20tavuviiva%20Logo%20MV

 

SVKn                                                                                             Helsingissä 1.6.2018

Seurakirje 2/2018

 

  1. Kevätkokouksen asiat
  2. Toimisto on suljettu 2.7.-3.8.
  3. Kalastusohjaajat seurojen apuna
  4. Vuosiviehe 2018 tilattavissa
  5. Kalastuskätköt-teemakilpailu
  6. Kalastusleirit 2018
  7. Vapapäivä 9.6.
  8. Kilpailutoimintaa kesällä ja syksyllä
  9. Kutsu Ahven-SM, Hauki-SM ja Viehekalastuksen SM -kilpailuun
  10. Kilpailuiden uutisointi Vapaa-ajan Kalastajan nettisivuilla
  11. Kilpailuhakemukset
     

 

1. Kevätkokouksen asiat
SVK:n kevätkokous 21.4. vaati voimayhtiöitä toteuttamaan niille määrätyt kalatievelvoitteet. Lisäksi järjestö vaati hallitusta muuttamaan vesilakia siten, että kalakannoille ja kalastukselle vahinkoa aiheuttaville vesivoimayhtiöille voidaan jälkikäteen määrätä kalatievelvoite.

 

2. Toimisto on suljettu 2.7.-3.8.

SVK:n toimisto on suljettu kesälomien vuoksi 2. heinäkuuta – 3. elokuuta välisenä aikana. Työntekijät ovat normaalisti tavoitettavissa kännykkänumeroistaan itse kunkin vuosiloma-aikaa lukuun ottamatta.

 

3Kalastusohjaajat seurojen apuna

Lasten ja nuorten kalastusharrastuksen edistämistä varten on SVK palkannut kalastusohjaajia jokaisen piirin toiminta-alueelle. Nuorisotyöhön panostavien kalastusseurojen kannattaa olla yhteydessä kalastusohjaajiin tapahtumien järjestämiseksi ja uusien toimintatapojen kehittämiseksi. Ohjaajien yhteystiedot löytyvät: http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/yhteystiedot/

 

4. Vuosiviehe 2018 tilattavissa
Nils Master Haka DD -vaappu on erikoisväri, jota ei ole muualta saatavissa. Vaappua valmistetaan vain 200 kappaletta. Ole nopea, ettet jää ilman.

Kalaseuroilla on mahdollisuus tilata vaappuja hintaan 8 €/ kappale + toimituskulut. Suositushinta ulosmyyntiin on 12 €/ kpl. Toimitus 6 kpl laatikoissa. Tilaukset SVK:n toimistolta puh. 050 597 4933 tai jaana.piskonen@vapaa-ajankalastaja.fi.

 

5. Kalastuskätköt-teemakilpailu 
Viime vuotiseen tapaan piilotetaan tänäkin kesänä kalastusleireille ja muihin nuorten tapahtumiin kalastuskätköjä, joiden löytäjät palkitaan kalastusvälineillä. Kätköjen suuntaa-antavia sijainteja paljastetaan pitkin kesää fisuun-kanavilla.
Kilpailu on tarkoitettu alle 18-vuotiaille. Vanhemmat voivat osallistua kätköjen etsintään lasten ja nuorten kanssa. Miltä kätkö näyttää ja miten tulee toimia sellaisen löydettyä? Lue lisätiedot osoitteesta: fisuun.fi/teemakilpailu2018.

 

6. Kalastusleirit 2018
Nuorille ja perheille suunnattuja valtakunnallisia kesäleirejä järjestetään kaksi. 
Osanottomaksut ovat edullisia ja leiripassit sisältävät leireillä täyden ylläpidon ruokailun ja ohjelman kera. Nuorten leirit ovat pääsääntöisesti tarkoitettu 10-17-vuotiaille ja perheleirit aikuiselle yhdessä nuoren kanssa tai perheille. Tarkempia lisätietoja leireistä löytyy osoitteessa www.fisuun.fi-> tapahtumat

”Hossan Mesikämmen” nuorten valtakunnallinen kalastusleiri
Kainuun Vapaa-ajankalastajat järjestävät valtakunnallisen ”Hossan Mesikämmen” nuorten kalastusleirin Hossassa 7.-10.7. Leiri pidetään Hossaan viime vuonna perustetun kauniin ja kalaisan kansallispuiston alueella.

Leirillä kalastetaan rannalta sekä veneistä. Mahdollisuus myös yökalastukseen. Osana ohjelmaa on eräretki Värikalliolle sekä tietenkin mukavaa saunomista ja leirin viettoa. Leiriläiset saavat myös oppia ja apuja kalastusvälineiden kunnostukseen ja rakenteluun.

Leirimaksu on vain 80 €/ osallistuja SVK:n jäseniltä. Muut + 20 €.
HUOM! Leirin järjestäjä hoitaa tarvittaessa kyydityksen leirille Kajaanista ja takaisin (sisältyen leirimaksuun).

Lisätietoja matti.kulju@vapaa-ajankalastaja.fi tai puh. 050 369 7667.

Ohjelma sekä ilmoittautumiset http://www.fisuun.fi à Tapahtumat, leirit.

Tervetuloa mukaan upealle leirille upeisiin maisemiin!

 

Kalastuksellinen perheleiri
Pohjois-Karjalan Vapaa-ajankalastajat järjestävät valtakunnallisen perheleirin 6.-8.8. Leiri pidetään kalaisan ja puhdasvetisen Pielisen rannalla Nurmeksen Hyvärilässä.

Leirillä kalastetaan rannalta sekä veneistä, heittämällä sekä uistelemalla, onkimista unohtamatta. Leirillä askarrellaan ja kunnostetaan kalastusvälineitä sekä kehitetään tarkkuutta ja keskittymiskykyä jousiammuntaradalla.  

Leirimaksu on 40 €/ aikuinen, 20 €/ alle 15 v.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset (max. 30 hlö) sirpa.hukkanen@nurmeksenkalamiehet.fi tai puh. 041 469 1022.

Ohjelma  http://www.fisuun.fi à Tapahtumat, leirit

Tervetuloa mukaan hienolle leirille kauniin Pielisen upeisiin maisemiin!

 

7. Vapapäivä 9.6.
Kesäloman kunniaksi saavat kaikki alle 18-vuotiaat jälleen kalastaa ilmaiseksi Vapapäivän kohteilla eri puolilla Suomea. Yhteensä 12 kohteella on opastusta, muilla kohteilla saa kalastaa omatoimisesti.

 

Opastetut kohteet: Tule paikalle lauantaina 9.6. kello 10 alkaen ja ilmoittaudu huomioliivillä varustautuneelle oppaalle. Häneltä saat vaatteisiin kiinnitettävän merkin, joka toimii kalastuslupana koko Vapapäivän ajan.

Omatoimikohteet: Ilmoita nimesi ja kalastuskohde sähköpostilla vapapaiva@metsa.fi tai tekstarilla 040 589 7559. Sen jälkeen voit ilmaiseksi kalastaa kohteella lauantaina 9.6. koko päivän ajan.
 

Tarkista ilmaiset kohteet Fisuun.fi, eraluvat.fi/vapapaiva tai facebook.com/vapapaiva.

Opastetuille kohteille ensiksi saapuneet saavat upean Vapapäivä-lahjan eli Kuusamon Uistimen vieheen. Opastetuilla kohteilla pidetään leikkimielinen kalastuskisa, jossa kolme painavimman kalapussin saanutta palkitaan paikan päällä läsnäolijoiden kesken kello 15. Lisätietoja: www.eraluvat.fiwww.fisuun.fi

 

8. Kilpailutoimintaa kesällä ja syksyllä

Kilpailuista on oheisessa liitteessä. Kilpailukutsut, ilmoittautumisohjeet yms. löytyvät Vapaa-ajan Kalastaja –lehdistä 3/2018 ja 4/2018 sekä SVK:n kotisivuilta www.vapaa-ajankalastaja.fi
Lisätietoja SVK:n kilpailutoiminnasta saatte myös kalatalouskonsulentti Marcus Wikströmiltä p. 045 110 2126, s-posti: marcus.wikstrom@vapaa-ajankalastaja.fi.

9. Kutsu Ahven-SM, Hauki-SM ja Viehekalastuksen SM -kilpailuun
Kilpailu on la-su 16.-17.6. Säkylän Pyhäjärvellä. Kilpailuaika klo 11-17, alussa ja lopussa 30 min siirtymäajat. Lauantaina järjestetään SM-Ahven ja sunnuntaina SM-Hauki. Viisi pisintä kalaa/ laji ratkaisee, ja kilpailija saa käyttää kerrallaan vain yhtä vapaa ja viehettä. Viehekalastuksen Suomen mestariksi julkistetaan SM-hauki- ja SM-ahven -kilpailuissa parhaiten menestynyt venekunta. Paremmuuden mittarina käytetään em. kisoista saatuja sijoituspisteitä. Kilpailukeskuksena toimii Lomakeskus Sieravuori (Sieravuorentie 117, Honkilahti). Osallistumismaksu 200 €/venekunta (2 hlö) sisältää kaikki kolme SM-kilpailua, Viehekalastuksen SM -kilpailun. Joukkuesarja SVK:n jäsenseuroille sekä yrityksille (2 venekuntaa) 200 €/joukkue.

Kalojen alamitat (sekä ylämitat, jota pienempiä saa ottaa ruokakalaksi):  
Ahven 20 cm (35 cm), hauki 50 cm (80 cm).

Lisätiedot, säännöt ja ilmoittautumiset: www.viehekalastuksen-sm.fi.  Huom. paikkoja rajoitetusti jäljellä! 
1.-10.6. välillä ilmoittautuneiden venekuntien/joukkueiden kesken arvotaan yksi onnekas, joka saa 50 % alennuksen osallistumismaksusta.

10. Kilpailuiden uutisointi Vapaa-ajan Kalastajan nettisivuilla
Kansainvälisten kilpailuiden sekä SM-kilpailuiden uutiset kuvineen löytyvät Vapaa-ajan Kalastajan nettisivuilta www.vapaa-ajankalastajalehti.fi. Käykäähän tutustumassa.

11. Kilpailuhakemukset
SVK:n kilpailutoimikunta jaostoineen muistuttaa piirejä ja seuroja SM-kisojen hakuprosessista ja suorastaan yllyttää olemaan asian suhteen aktiivinen! Suurin osa vuoden 2019 kisoista ovat edelleen ns. vapaata riistaa, eli ei muuta kuin hakemuksia vetämään! Hakemusten ei tarvitse olla pitkiä; lyhyt sähköposti, johon laitetaan kisa, aika, paikka sekä yhteystiedot, riittää. Viestit voi laittaa joko SVK:n kilpailuvastaavalle (marcus.wikstrom@vapaa-ajankalastaja.fi) tai sitten jollekin kyseisen jaoston jäsenelle. Jaostot yhteystietoineen löytyvät osoitteesta www.vapaa-ajankalastaja.fi -> Kilpailut. Jaostot käsittelevät anomuksia tästedes sitä mukaa kuin niitä tulee. 

Kisoja myönnettäessä käytetään yhtenä pääkriteerinä sitä, onko kisaa hakeneella piirillä viime aikoina ollut haettavaa kisaa järjestettävänä, eli myönnöissä pyritään tasapuolisuuteen ja vuoroperiaatteeseen. Jaostot myöntävät sitoville hakemuksille mielellään kisoja 2-3 vuodeksi eteenpäin, joten piirien kannattaa pohtia kisatoimintaansa ja harkita hakemuksia myös pidemmällä aikavälillä. Tämä koskee myös maajoukkuekarsintakisoja!

Muistutamme että kilpailujaostot myöntävät SM-kisojen järjestelyjä niin vapaa-ajankalastajapiireille kuin seuroillekin. On kuitenkin suotavaa, että seurat ilmoittavat omalle piirille hakuaikeistaan ennen järjestelyanomuksen lähettämistä. Suurimpien SM-kisojen osalta hakemusten on tultava piirien kautta. Näin tieto kilpailusta leviää tehokkaammin ko. piirin alueella, ja päällekkäisistä suunnitelmista vältytään. Tällaiset kisat ovat ainakin: SM-pilkki, SM-onki, SM-laituripilkki, SM-lohipilkki ja SM-särkipilkki.

 

Kalaisaa kesää ja kireitä siimoja!

 

Terveisin Jaana Vetikko, Markku Marttinen, Olli Saari, Petter Nissén, Janne Rautanen, Marcus Wikström, Juha Ojaharju, Janne Tarkiainen, Tarja Lehtimäki, Jaana Piskonen, Janne Antila ja Mika Oraluoma.

 

 

Kilpailutoimintaa kesällä ja syksyllä 2018

 

Kilpailuissa noudatetaan SVK:n kilpailutoimikunnan hyväksymiä sääntöjä, jotka löytyvät mm. netistä os. www.vapaa-ajankalastaja.fi. Kilpailukutsut on julkaistu tai julkaistaan Vapaa-ajan Kalastaja –lehdissä 3/2018 ja 4/2018 sekä kokonaan kotisivuillamme; www.vapaa-ajankalastaja.fi -> Kilpailutoiminta -> SM-kutsut.

Kutsu SM-kelluntarengaskisaan
Perhokalastuksen SM-kelluntarengas. Vekaranjärvi Ahvenlampi 16.6. 36 osallistujaa. Järjestäjä Kouvolan varuskunnan metsästäjät ry, Petri Manelius puh. 040 736 2008, petri.manelius@gmail.com.


SM-viehekisa

SM-viehekisa koostuu kahdesta kisasta; SM-hauki ja SM-ahven. Kilpailut käydään 16.-17.6. Säkylän Pyhäjärvellä. Lue lisää tästä: https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen/viehekalastuksen-sm/.


Kutsu SM-kilpaonkeen

SM-kilpaonki 2018 pidetään 7.-8.7. Huittisissa Loimijoella. Kisakeskus on ”Jaakolan maatila”, jonne opastus Huittisista n. 5km (Turuntietä no. 41) Turun suuntaa, josta opastus rantaan. Kilpailu on kaksipäiväinen, yksi 4-tunnin erä / päivä. Kilpailuun ilmoittaudutaan etukäteen, kirjallisesti 24.6. mennessä osoitteeseen: Henri Lillman, Kurjentie 4-6 as 1 49220 Siltakylä, p. 050 546 1787 tai s-postilla henri.lillman@netti.fi. Ilmoittautumisessa mainittava selvästi seuran nimi ja joukkueen jäsenet (5) sekä henkilökohtaiseen kilpailuun osallistuvien nimet ja sarjat. Lisäksi on ilmoitettava yhteyshenkilö ja puhelinnumero. Osallistumismaksut: aikuiset 20 € ja nuoret 10 €. Joukkuekilpailu 50e/joukkue. Maksut kootaan kilpailukeskuksessa osanoton varmistuksen yhteydessä. Ennakkoharjoittelu: merkitty/rajattu kilpailualue on rauhoitettu kalastukselta ma 2.7. alkaen.
 

Kutsu SM-heittouisteluun
Kilpailut pidetään Liperissä 14.7. Kilpailuaika on klo 12-18 + siirtymät 1/2 tuntia mennen tullen. Kisakeskus sijaitsee Liperin kirkonkylässä Rantamakasiinilla ja se on avoinna kisa-aamuna klo 9 lähtien. Kilpailussa ratkaistaan venekuntakohtaisen ja joukkuemestaruus. Osanottomaksu on 40 €/venekunta ja joukkuemaksut 20 €/joukkue. Kaloilla on seuraavat alamitat: Hauki 50 cm, kuha 46 cm, ahven 25 cm ja muut kalat 41 cm. Jos osallistut myös SVK:n vetouistelunmestaruuskilpailuun, on osanottomaksu yhteensä 70 €/venekunta. Lisätiedot: Juha Kosonen, p. 040 7335 908 tai s-posti: juha.kosonen@liperi.fi.


Kutsu SVK:n vetouistelumestaruuskisaan

Kilpailu on su 15.7. klo 10-16 Liperissä. Siirtymät 1/2 tuntia. Kilpailukeskus sijaitsee Rantamakasiinilla.  Kilpailussa saa käyttää 8 vapaa. Venekuntakohtainen osanottomaksu on 40 € ja joukkuemaksu 20 €. Kalojen alamitat ovat: Hauki 55 cm, kuha 46 cm, ahven 25 cm ja muut kalat 41 cm. Kaloilla on seuraavat kertoimet: kuha 3, ahven 2 ja muut kalat 1. Jos osallistut myös heittouistelun SM-kilpailuun, on osanottomaksu yhteensä 70 €/venekunta. Lisätiedot: Juha Kosonen, puh. 040 7335 908 tai s-posti: juha.kosonen@liperi.fi 


Kutsu SM-soutu-uistelun 
Soutu-uistelun SM-kilpailut järjestetään Ruokolahdella 21.7. klo 9.00 – 16.00 + lopussa 30 min siirtymä. Huom! Rauhoitus 5 vrk! Venekuntakohtaisen sarjan lisäksi palkitaan järjestäjien palkinnolla paras naisvenekunta sekä nuorten alle 18v. venekunta. Kilpailukeskus on Ravintola Alppimajassa, osoite: Rasilantie 57, 56100 Ruokolahti. Kaikilla 18 – 64 v. on oltava kalastonhoitomaksu v. 2018 maksettu. Kilpailun osallistumismaksu on 40 €/venekunta.Kilpailuun ilmoittaudutaan lähtöpaikalla kisa-aamuna klo 6.00 – 8.30. Lisätietoja: kilpailunjohtaja Esko Ijäs, p. 0400 838 565.

 

Kutsu naisten SM-perhoon
Naisten SM-perho 2018. Kuusamo Kuusinkijoki 4.-5.8. 16 osallistujaa. Järjestäjä Järvi-Suomen kilpaperhokalastajat ry, Petri Virolainen puh. 050 511 8035, petri.virolainen62@gmail.com.


Kutsu senioreiden SM-perhoon
Senioreiden SM-perho. Kuusamo Kuusinkijoki 4.-5.8. 16 osallistujaa. Järjestäjä Järvi-Suomen kilpaperhokalastajat ry, Petri Virolainen puh. 050 511 8035, petri.virolainen62@gmail.com.

 

Kutsu SM-onkeen

SM-onki su 5.8. Lappeenrannassa Saimaan kanavalla, Kansolan sillan läheisyydessä. Kilpailupaikka ja kisakeskus sijaitsevat Kansolan sillan välittömässä läheisyydessä. Opastus kilpailupaikalle alkaa valtatieltä 6, josta käännytään tielle 13 (Nuijamaantie). Nuijamaantieltä käännytään Metsäkansolantielle ja lopuksi Kaarnantielle, jonka varrella kisakeskus sijaitsee. Kilpailuaika on klo 10.00–14.00, paitsi nuorten alle 12-vuotiaiden sarjassa klo 10.00–13.00. Avajais- ja selostustilaisuus klo 8.00, jonka jälkeen (n. klo 8.15) aloitetaan kilpailupaikkojen arvonta. Siirtyminen kilpailupaikoille tapahtuu kävellen. Liikuntarajoitteiset voivat anoa kuljetusta ilmoittautumisen yhteydessä.

Liikuttaessa mahdollisten jännitelinjojen ali tai läheisyydessä on vavat kasattava kuljetuskuntoon sekä noudatettava ehdottomasti paikalla olevien valvojien tarkempia ohjeita. Kilpailuun ilmoittautuminen seuroittain kilpailujen nettisivuilta saatavilla lomakkeilla. Kilpailulle avataan kevään kuluessa nettiin omat kotisivut ja ne löytyvät osoitteesta www.smonki2018.com. Ilmoittautumiset oltava järjestäjällä 20.7. mennessä (Antti Tuomainen, Ainonkuja 4, 78400 Varkaus, p. 040 835 2928, ajtuomainen@gmail.com). Osallistumismaksut: aikuisten sarjat 20 €, nuorten sarjat 10 €, perheet 20 €, miesten ja miesveteraanien joukkueet 40 €, muut joukkueet 30 €. Osallistumismaksut pitää olla maksettuna viimeistään 27.7. Kisakanslia on avoinna kisakeskuksessa la 4.8. klo 15.00 – 18.00 ja kilpailupäivänä klo 6.00 alkaen kilpailun päättymiseen saakka. Mahdolliset muutokset joukkueisiin on tehtävä ennakkoon Antti Tuomaiselle (p. 040 835 2928) tai viimeistään kisakansliaan kilpailuaamuna 5.8. klo 8.00 mennessä. Kilpailukortit ja muu materiaali on noudettava kisakansliasta joukkueenjohtajan toimesta joko lauantaina 4.8. kanslian aukioloaikana tai sunnuntaina 5.8. klo 6.00 – 8.00 välisenä aikana. Kilpailumateriaali luovutetaan ainoastaan piirin tai seuran edustajan kuittausta vastaan. Tiedustelut: Antti Tuomainen, p. 040 835 2928, ajtuomainen@gmail.com. Lisätietoja antaa myös Tapio Tapaninen, p. 0400 744 637 tai tapio.tapaninen@pp1.inet.fi.


Kutsu SM-joukkueperhoon
Perhokalastuksen SM-joukkuekilpailu. Kuhmo Pajakka-, Akon-, Saari- ja Lentuankosket, sekä Syväjärvi 11.-12.8. 20 joukkuetta. Järjestäjä Kuhmon Perhokalastajat ry, Timo Mäkisalo puh. 040 508 1569, timo.makisalo@gmail.com.


SVK:n onkimaajoukkueiden karsintakilpailut vuoden 2019 joukkueisiin
Kilpailut pidetään kahtena viikonloppuna sisältäen neljä 4 h osakilpailua yksi osakilpailu päivässä.

1. viikonloppu (kaksi osakilpailua) 11-12.8. Lempäälän kanavalla. Kisakeskus sijaitsee pohjoispuolella kanavaa (Tampereen puoli). Yhteyshenkilöt ovat Seppo Pönni p. 040 580 6647 ja Ville Lehtinen, villel76@gmail.com.  Huom! Harjoittelukielto 10.8. koko yläkanavassa.

2. viikonloppu (kaksi osakilpailua) 29-30.9. Kolun kanavalla. Kisakeskus sijaitsee Eteläpuolella kanavaa (Tervon puoli). Yhteyshenkilöt ovat Samppa Ylönen 040 587 3142. Huom! Harjoittelukielto 28.9. merkityllä kilpailualueella. Ilmoittautumiset 31.7. mennessä Seppo Pönnille tai Ville Lehtiselle. Osallistumismaksut: aikuiset 40 € ja nuoret alle 25 vuotta 20 €, sisältäen kaikki osakilpailut. Maksu on suoritettava 31.7. mennessä tilille, FI04 3636 3002 5974 25.  Maksukuitissa on luettava "kilpaonkimaajoukkuekarsinta" ja kilpailijan nimi. Osallistumisen varmistus 1. kilpailupäivän aamuna klo 8.00-8.45 ja ruutuarvonta klo 9.00. Tarkemmat aikataulut ilmoitetaan osakilpailujen yhteydessä kisa-aamuina. 
 

Kutsu SM-perhoon
Perhokalastuksen SM-loppukilpailu. Taivalkoski Iijoen yläosa ja Kylmäluomajärvi 17.-19.8. 40 osallistujaa. Järjestäjät Fly Fishing Club Jyväskylä, Heikki Kurtti puh. 040 736 0156, kurttihe@gmail.com. Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat, Aki Tikkanen puh. 050 594 4537, tikkanen.aki@hotmail.fi. Espoon Kilpaperhokalastajat, Santeri Kinnunen, puh. 0500 972 438, santeri.kinnunen@tensicon.fi.


Kutsu SM-Veneongintaan
Kilpailu järjestetään la 18.8. Oulaisissa Piipsjärvellä. Kilpailuaika 11.00 – 15.00 + 30 min siirtymä alussa ja 60 min lopussa. Kilpailukeskus sijaitsee järven länsirannalla, Ouluntie 586. Opastus tieltä 86.

Kilpailussa noudatetaan SVK:n kilpailutoimikunnan hyväksymiä sääntöjä soveltuvin osin. Ilmoittautumiset paikan päällä klo 8.00 – 10.30. Siirtymät on tapahduttava soutaen. Osanottomaksu 40 € per venekunta. Lisätietoja: Juha Syvärinen, p. 050 404 2840, jp.syvarinen@gmail.com.


Kutsu nuorten SM-perhoon
Nuorten SM-perho. Hollola Hammonjoki  25.8. 20 osallistujaa. Järjestäjä Lahden Perhokalastajat ry, Petteri Metso puh. 050 590 7032, petteri.metso@gmail.com.


Kutsu nuorten SM-toimintakisaan
SM-toimintakilpailu Salossa Klippulan leirikeskuksessa 1.-2.9. Kisaan kuuluu monipuolisia kalastukseen ja luontoon liittyviä tehtäviä kolmihenkisille nuorisojoukkueille. Lisäksi joukkue tarvitsee täysi-ikäisen huoltajan.  Jokainen Vapaa-ajankalastajapiiri voi lähettää kaksi joukkuetta ja hallitseva mestaripiiri 3 joukkuetta. Ilmoittautumiset heinäkuun loppuun mennessä SVK:n toimistoon, p. 050 597 4933 tai jaana.piskonen@vapaa-ajankalastaja.fi. Lisätietoja: janne.rautanen@vapaa-ajankalastaja.fi, p. 0400 946 968 tai Jukka Vetikko (kisapaikka, ruokailut, majoitus) jukka.vetikko@nic.fi, p. 050 525 7809. Tarkemmat tiedot lähetetään joukkueille ilmoittautumisen jälkeen. Kaikki piirit mukaan leirinomaiseen hienoon kilpailuun!

 

Kutsu SM-laituripilkkiin
SM-laituripilkki Lohjalla, Aurlahden venelaitureilla su 23.9. Opastus Hanko-Hyvinkää tieltä Lohjan liittymästä. Pysäköintipaikalle opastus Rantapuisto/Laiturikatu 2 kohdalta. Kilpailuaika klo 9.30-11.30, sekä 12.30-14.30 (välillä tauko). Kilpailupaikkojen arvonta alkaa n. 8.45. Ilmoittautuminen vain ennakkoon piiri-/seurakohtaisesti. Ilmoittautumislomake on tulostettavissa VaPa Varkauksen kotisivuilta; www.vapavarkaus.net. Ilmoittautumiset ma 15.9. mennessä Antti Tuomainen, p. 040 835 2928 tai ajtuomainen@gmail.comJälki-ilmoittautuminen ei ole mahdollista. Osanottomaksut henkilökohtaisissa sarjoissa: nuoret 10 € ja aikuiset 20 €. Joukkuemaksut: mies- miesveteraanijoukkueet 30 €, nais-/naisveteraanijoukkueet 20 € ja nuorten joukkueet 10 €. Osanottomaksut maksettava etukäteen 15.9. mennessä Etelä-Suomen vapaa-ajankalastajien tilille Nordea FI28 1745 3000 0120 64. Viitteeseen tunnus 2587. Kortit noudettavissa keskitetysti kilpailukeskuksesta aamulla klo 7.00 lähtien. Tiedustelut: Arja Tuomisto, p. 040 701 6349 ja Tapio Tapaninen, p. 0400 744 637.

 

Kutsu epäviralliseen MM-tuulastukseen
MM-tuulastus käydään 28.9. Jääsjärvellä, kilpailuaika on klo 20-24. Kilpailukeskus ABC Oravakivi valtatie 4, Joutsa-Hartola rajalla. Kisassa noudatetaan SVK:n sääntöjä. Osallistumismaksut: 40e/venekunta. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut 20.9. mennessä tilille: FI0712533500032459. Ilmoittautumiset Jouni Neuvoselle, jouni.neuvonen@upm.com. Jälki-ilmoittautuminen kisapäivänä 5 € lisämaksu. Majoitusta mm. Linna-Hotelli, p. (03) 874 7417 ja Gasthaus-Camping Koskenniemi, p. (03) 716 1135. Lisätietoja: Jouni Neuvonen, p. 0400 497 644.


Kutsu SM-tuulastukseen
SM-tuulastus käydään 29.9. Jääsjärvellä, kilpailuaika on klo 20-24. Kilpailukanslia sijaitsee Visan venerannassa, opastus: valtatie 4 Neste Jari-Pekka huoltoasemalta. Kisassa noudatetaan SVK:n sääntöjä. Osallistumismaksut: 40 €/venekunta. Seurojen välinen joukkuekilpailu 20 €/ joukkue. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksut 20.9. mennessä tilille: FI0712533500032459. Ilmoittautumiset Jouni Neuvoselle, jouni.neuvonen@upm.com. Jälki-ilmoittautuminen kisapäivänä 5€ lisämaksu. Majoitusta mm. Linna-Hotelli, p. (03) 874 7417 ja Gasthaus-Camping Koskenniemi, p. (03) 716 1135. Lisätietoja: Jouni Neuvonen, p. 0400 497 644.

 

 

 

Jaana Vetikko

tiedottaja
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

puh. +358 50 525 7806

jaana.vetikko@vapaa-ajankalastaja.fi

 

www.vapaa-ajankalastaja.fi
www.vapaa-ajankalastajalehti.fi

www.fisuun.fi

www.ottiopas.fi

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

« Takaisin
Ajankohtaista
08.08.2018 14:45 Venepilkkikisa Iisalmessa la 18.8.2018 Lisää >>
20.07.2018 11:03 SVKn tiedote: Vesien lämmetessä lohikalat kärsivät Lisää >>
17.07.2018 22:42 Kalastusmatkailututkimus Lisää >>
17.07.2018 22:17 Kesän nuorten kalastusleirien yhteenvedot Lisää >>
06.07.2018 14:48 Kilpaongen ja laituripilkkicupin tulevat osakilpailut Lisää >>
17.06.2018 20:36 Jäsenetu vapaa-ajankalastajille If Turvakaupan paukkuliivikampanjassa Lisää >>
07.06.2018 16:29 Vetouistelun Savonia-cup 2018 Lisää >>

 

 

 

 

 

©2018 Pohjois-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri - Kotisivukonkarit (MMD Networks Oy)